Kiitos kaudesta 2024-2025

Loppu hyvin, kaikki hyvin, sanotaan.
Vaikean kauden Catz päätti kahden pisteen taisteluvoittoon Kotkassa.
Syksy alkoi voittoisasti, mutta Iiris Muhosen loukkaantuminen marraskuussa ja Roosa Pakarisen jalkaoperaatio ennen joulua veivät heidät pois vahvuudesta koko loppukaudeksi. Aino Pohjonen oli pois vahvuudesta vuodenvaihteessa kaksi kuukautta. Sara Behmin paluu joukkueeseen helmikuussa toi toivottua vahvuutta korin alle.
Päävalmentajamme Petri ”Vaski” Jaakkolan analyysi antaa tarkan kuvan siitä, kuinka kausi eteni.
-Aloitimme sarjan varsin vakuuttavasti voittamalla viidestä ensimmäisestä ottelustamme neljä. Tässä vaiheessa urheilusta tutut vastoinkäymiset, loukkaantumiset astuivat valitettavasti kuvaan. Ensin JBA:ta vastaan loukkaantui vakuuttavan alkukauden pelannut Iiris, joka joutui sivuun loppukaudeksi. Hetkeä myöhemmin kapteenimme Aino liittyi loukkaantuneiden joukkueeseen ollen kokonaisuudessaan sivussa noin kolmanneksen peleistä. Tämäkään ei vielä riittänyt, sillä Roosan nilkka vaati operaation ja hänen kautensa loppui joulutauolla. Onneksemme saimme kevään viimeisiin otteluihin mukaan paluumuuttaja Saran.
Kolmen avainpelaajan loukkaantumisista ja pelaajien muuttuneista rooleista huolimatta pystyimme kilpailemaan voitosta lähes sarjan jokaista joukkuetta vastaan. Tästä kertoo se, että pelasimme peräti 16 ottelua, jotka päätyivät alle kymmenen pisteen eroon. Näistä 16 ottelusta voitimme 6.
Vaikka kausi oli vastoinkäymisten värittämä, niin hopeareunuksena tälle on se, että pelaajat kasvoivat hienosti rooleissaan kauden aikana. Vielä joulutauolla Tilda Hyvärinen oli sarjan syöttötilaston kärkipaikoilla lähes 5 syötön keskiarvolla. Veera Mäntykivi kolkutteli sarjan pistetilaston kärkisijoja noin 17 pisteen keskiarvolla. Helmi Valtonen heitti kahden pisteen heittonsa sarjassa toiseksi tarkimmin (58,3%).
Kiitos kaudesta teille hyvät yhteistyökumppanit ja uskolliset kannattajamme!
Nyt katseet kohti tulevaa!
Kapteenimme Aino Pohjonen kiteytti kaksijakoisen kauden seuraavasti.
-Kauteen mahtui paljon hyviä sekä huonompia hetkiä. Kausi alkoi hienosti ja saimme voittoja tiukoistakin otteluista. Ennen joulua kärsimme tärkeiden pelaajien loukkaantumisista, jonka jälkeen pelaamisemme ei palautunut alkukauden tasolle. Keväällä pelaamisemme oli ailahtelevaa ja paikka pudotuspeleihin jäi varmistamatta. Vaikka pudotuspelit jäivät pelaamatta, saimme päättää kauden voittoon viime sunnuntaina Kotkassa.
Tämä kausi oli opettavainen ja tästä on hyvä lähteä parantamaan otteita ensi kautta varten!
Kiitos yhteistyökumppaneille ja kaikille faneillemme koko joukkueen puolesta!
Tapaamisiin syksyllä!