VALOKEILASSA PÄÄVALMENTAJA AUBREY CONERLY

Teksti Kari Glödstaf kuva Jouko Behm
Namika Lappeenrannan riveissä jo pitkään toiminut Aubrey Conerly on tuttu kasvo useimmille paikallisille koripallon ystäville. Uskallan silti väittää monen hieraisseen silmiään viime keväänä, kun miesten koriksessa koko uransa tehnyt Conerly riensi auttamaan Catzia entisen päävalmentajan, Petri Jaakkolan, siirryttyä toisiin tehtäviin. Vaihto kannatti, sillä valmentajan vaihdosta ennen tappiokierteessä olleen kissalauman peli vapautui ja joukkue oppi taas voittamaan. Se tosin oli alusta alkaen ollut Conerlyn tarkoituskin, saada pelaajat luottamaan itseensä ja löytää kadoksissa ollut peli-ilo uudelleen.
- Kun liityin Catziin viime kaudella, joukkue koki uskomattoman käänteen parempaan; kaikki tuntui vain onnistuvan, Conerly muistelee. Tällä kaudellajoudumme rakentamaan kaiken alusta, mikä vie aikansa. Tavoitteenamme on hyödyntää tuota kokemusta esimerkkinä siitä, mihin on mahdollista päästä, mutta realistisesti ajatellen uuden ryhmän kohdalla se vaatii aikaa.
Kuten joka vuosi, joukkueet muuttuvat jonkin verran kausien välissä. Catzissa tämä tarkoittaa sitä, että viime kaudella apuna olleet Kouvot Akatemia -joukkueen pelaajat ovat palanneet emoseuraansa, jonne on siirtynyt myös Tuulia Marttinen. Vastaavasti Roosa Pakarinen tekee paluun äitiyslomalta ja syrjässä jo jonkin aikaa ollut Iiris Muhonen nähdään myös Urheilutalon parketilla. Kokeneena valmentajana Conerly tietää pelin hengen eikä ole huolissaan muutoksista.
- Menetimme muutaman kokeneen pelaajan, mikä muuttaa joukkuetta merkittävästi, mutta tavoitteenamme on olla kilpailukykyinen heti kauden alkaessa. Suunnitelmanamme on pelata itsevarmasti ja voittajan asenteella.
Kauteen valmistavat harjoitusottelut ovat antaneet päävalmentajalle tärkeää tietoa joukkueen iskukunnosta. Kahden ensimmäisen ottelun (Kouvot Akatemia, Huima) tappiot eivät Conerlya hätkäytä, etenkin kun uusintaottelu Huimaa vastaan kotiparketilla päättyi kissapaitojen voittoon. Kausi alkaa pian ja tärkein kehityskohde on valmentajalle selvä.
- Kolme ensimmäistä harjoitusottelua ovat olleet kokemuksina hyviä. On hienoa, että pelit ovat taas alkaneet ja olemme saaneet niistä arvokasta kokemusta. Meidän täytyy erityisesti harjoitella pelinopeutta ja sitä, että tunnemme olomme mukavaksi ja varmaksi pelitemmon kasvaessa.
Catz on ensimmäinen naisten joukkue, jota Conerly on valmentanut. Aivan kuten kissojen entinen valmentaja Mika Haakanakaan, ei Conerly näe eroa mies- ja naisjoukkueiden valmentamisessa. Catzin lisäksi Namikankin peräsimessä edelleen jatkava päävalmentaja kokee myös onnistuneensa kahden joukkueen vastuuvalmentajana toimimisessa. Ainoastaan otteluiden aikatauluttaminen on ollut haastavaa, Conerly toteaa
Kausi alkaa Catzin osalta lauantaina 3.10. kun Joensuun Kataja saapuu Lappeenrantaan. Kaiken kaikkiaan kotiotteluita on runkosarjassa kymmenen kappaletta ja pelikuukausista ainoastaan joulukuu on sellainen, jolloin kissalaumaa ei Urheilutalolla nähdä.
Haastattelun jälkeen tuli tieto neljännestä harjoitusottelusta
Catz – PeKa II sunnuntaina 27.9. klo 12.
Tervetuloa otteluihin!