Taistelupisteet perjantai-illasta

Kuva Lauri Heino
Catz matkasi perjantai-illan matsiin Puhuttaria vastaan vajaalla joukkueella. Erilaisten syitten takia joukosta puuttuivat Roosa Pakarinen, Tuulia Marttinen, Helmi Valtonen ja Siiri Pakkanen. Joukkuetta täydentämässä oli Saara Helkala, jolle ei tosin tällä kertaa herunut peliminuutteja.
Peliä oli ehtinyt kulua kohtaan 9.35, kun Veera Mäntykivi aloitti pisteiden teon heittämällä kakkosen. Seuraavaa piste vieraille kirjattiin ajassa 7.21, kun Tilda Hyvärinen säkitti toisen vapareista sisään. Tästä ehti kulua vain seitsemän sekuntia, kun Puhuttarien Venla Mäkelä heitti kolmosen ja samalla emäntien ensimmäiset pisteet. Haparoivasti alkanut ensimmäinen jakso päättyi Catzin hyväksi pisteellä 14-15. Tästä eteenpäin ottelu jatkui kamppailuna piste pisteestä. Toisen jakson Catz vei nimiinsä jälleen yhdellä pisteellä 20-21, joten ensimmäinen puolikas päättyi lukemiin 34-36. Kolmas päättyi tasalukemiin 17-17. Neljännen jakson alussa Catz repi 11 pisteen johdon, joka suli niin, että ottelu päättyi täpärä kahden pisteen voitto Catzille 69-71.
Neljännen jakson lopulla nähtiin pelottava hetki, kun Aino Pohjonen sai iskun päähänsä ja vielä ei tiedetä, aiheutuiko siitä aivotärähdystä.
Veera Mäntykivi loisti kentän kirkkaimpana nakuttaen 26 pistettä ja raapien 11 levypalloa. Pinja Keppo ylsi lähes samaan 14 pisteellä ja 10 levypallolla. Erityismaininnan ansaitsee ehdottomasti Tilda Hyvärisen antamat 8 koriin johtanutta syöttöä. Myös Saimi Pakkanen pelasi ennakkoluulottomasti tehtaillen yli 24 minuutin aikana 7 pistettä.
Hieno kollektiivinen esitys joukkueelta sekä puolustus- että hyökkäyspäässä. Puolustuspäässä onnistuttiin hienosti niissä asioissa, joihin oltiin Puhuttarien pelaamisessa keskitytty. Hyökkäyksessä saatiin palloa liikkeelle ajoittain oikein hyvin ja löydettiin extra-syöttöjen avulla vapaita pelaajia. Tosiaan upea voitto joukkueelta. Näin kommentoi voitokasta ottelua tyytyväinen päävalmentaja Petri Jaakkola.
Iiris Muhonen 13 pistettä/2 levypalloa/2 syöttöä. Aino Pohjonen 2 pistettä/3 levypalloa/1 syöttö. Nea Yli-Kankahila 2 pistettä ja 5 levypalloa.