Naisten Korisliiga pyörähtää käyntiin – Catz lähtee Espooseen
Naisten Korisliiga pyörähtää käyntiin tulevana viikonloppuna. Catzille se tarkoittaa matkaa Espooseen, jossa se kohtaa paikallisen Hongan. Pelaajistoaan uudistanutta kissalaumaa veikkaillaan tällä kaudella jopa mitalipelien ulkopuolelle, mutta näin erikoista vuotta lappeenrantalaisfanien tuskin kannattaa pelätä. Maanantainen harjoitusottelu Peli-Karhuja vastaan osoitti joukkueen olevan oikealla tiellä ja kun vain ryhmä saadaan yhtenäiseksi, on Catz taas vaikea vastustaja kenelle tahansa.
– Hyvillä mielin lähdetään kohti uutta kautta, joukkueen tuore kapteeni Roosa Kosonen toteaa. Meidän kokoonpanomme on tosiaan muuttunut melkoisesti viime kaudesta, mutta se ei menoa hidasta. Monen muunkin joukkueen pelaajistoon on tullut vaihtelua, joten vaikea lähteä arvioimaan etukäteen, mutta uskon kyllä, että kaikki on mahdollista.
Koko amerikkalaiskolmikkonsa vaihtaneen Catzin otteet saattavat luonnollisestikin olla alkukaudella haparoivia. Pelintekijä Jordan Jones hakee vielä tuntumaa suomalaiseen korisvauhtiin, mutta väläytteli maanantaina jo nopeuttaan. Erica Covile pystyy tasaväkiseen korinaluspainiin kenen tahansa sentterin kanssa ja toissakaudelta tuttu Natalie Day heittää tarkasti sekä läheltä että kaukaa. Kovilla tehoilla kaaren takaa linkoava Tuulia Timo ja ainoana viime kauden avausviisikosta kissapaitoihin jäänyt Kosonen rytmittävät peliä taitavasti ja pitävät liikkeellään vastustajan koko ajan työntäyteisenä.
Sunnuntain ottelu tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen, sillä myös Honka on uudistunut rankalla kädellä. Pitkälti omista kasvateista koostuvan rungon tukipilareina ovat kolme vahvaa amerikkalaista, joista Donnaizha Fountain on korisyleisölle tuttu jo viime vuoden pestistään Vimpelin Vedossa. Chelsea Waters ja Haiden Palmer ovat kirjoittamattomia kortteja, mutta eivätköhän hekin tule katsoijille tutuiksi muutaman seuraavan viikon aikana.
– Kimmo Kujansivun Honka on aina erittäin organisoitu joukkue molemmissa päissä kenttää, Catzin ykkösluotsi Mika Haakana muistuttaa. Pelintekijä Haiden Palmer omaa erittäin kovan taustan ja joukkue on täynnä nuoria talentteja. Honka ei tiettävästi pelannut harjoitusotteluita, joten scouttauksessa on käytettävä luovia keinoja ja mentävä ”know the personnel” -idealla. Erittäin vaikea peli siis edessä.
Honka ja Catz iskevät yhteen Tapiolan Liikuntahallissa sunnuntaina 29.9. klo 14 alkaen.
Catz-tiedotus
26.9.2019