MENNYTTÄ JA TULEVAA
Viime vuosikymmen oli naisten keskeisissä palloilulajeissa yksittäisten joukkueiden juhlaa. Naisten lentopallon suvereeni ykkönen oli salolainen LP Viesti 8 mestaruudella ja 2 hopealla. Naisfutiksen kultamitaleita rohmusi eniten PK-35 Vantaalta, joka nappasi seitsemän mestaruuden lisäksi vielä kahdesti hopeaa. Toisen merkittävän kesälajin eli pesäpallon ykkönen oli puolestaan Lapuan Virkiä, jonka palkintokaappiin päätyi 5 mestaruuspystiä ja yhdet hopeiset mitalit.
Koripalloparkettien hallitsija oli lappeenrantalainen Catz, jonka onnistui kirkastaa kolmen perättäisen hopean (2007, 2008 ja 2009) suora kultaiseksi keväällä 2010. Sen jälkeen Catz on napannut vielä viisi mestaruutta lisää ollen mitaleilla myös niinä vuosina, jolloin kaikkein kirkkain palkinto on jäänyt haaveeksi: hopeaa joukkue on saavuttanut kausilla 2017-2018 ja 2018-2019, pronssia puolestaan kauden 2016-2017 päätteeksi.
Catzin menestysvuodet nojasivat vahvasti viritettyyn koneistoon. Taustaorganisaatio teki kaikkensa, että joukkue voisi keskittyä olennaisimpaan. Hyvät valmentajavärväykset (Tommi Koskinen, Miikka Sopanen ja Mika Haakana apulaisineen), erinomaiset taustahenkilöhaut, tarkasti punnitut monivuotiset ulkomaalaisvahvistukset (Jelena Solovjeva, Alex Anderson, Chandrea Jones) ja omista kasvateista nousseet taiturit (Lotta Hämäläinen, Lotta-Maj Lahtinen, Marianne Kalin sekä Tampereelta A-tyttöihin tullut Veera Pirttinen ja niin ikään teini-ikäisenä Lappeenrantaan saapunut Lena Melto (os. Reshetko)) pitivät huolta siitä, että Lappeenrannassa saatiin nauttia huippuluokan naiskoriksesta. Mestaruuksien lisäksi noiden vuosien huippusaavutuksiin kuuluvat tietysti kymmenen finaalipaikkaa vuosina 2007-2016, 74 perättäistä runkosarjan kotivoittoa Naisten Korisliigassa (2011-2016) sekä kivikovan TTT Rigan voittaminen Urheilutalolla maaliskuussa 2017 lukemin 78-74 (38-32).
Catzin menestys tuntui kannattajista tietysti hienolta ja mestaruus toisensa jälkeen maistui makealta. Joidenkin soraäänien mukaan mestaruudet heikensivät koko Naisten Korisliigan vetovoimaa, mutta kuten olemme viime vuosina nähneet, niin ei ole suinkaan käynyt. Catzin menestys pakotti muut joukkueet uudistamaan toimintatapojaan ja nyt koko naiskoris voi paremmin kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Yhä useampi joukkue on ilmoittautunut tänäkin syksynä mukaan mitalitaisteluun ja tässä vaiheessa on tulevaa mestaria vaikeaa veikata.
Catzin kapteeni ja seuran juniorituotannon läpikäynyt Roosa Kosonen (s. 2000) aloitti lajin vuonna 2007, joten hän on nähnyt seuran menestyksen vuodet lähempää kuin moni muu. Siksi onkin syytä pyytää Roosaa muistelemaan hieman menneitä ja kertomaan omat näkemyksensä viime vuosikymmenen mitalisateesta.
– Catzin menestys tuntui junioripelaajasta tietysti hienolta. Omasta mielestäni Catz tuntui siihen aikaan voittamattomalta ja menestyskin itsestäänselvyydeltä. Vasta myöhemmin sitä on tajunnut, kuinka paljon työtä kaikki vaatii. Aamu- ja iltatreenit, puntit, videot ja muu kuorma esim. töistä ja koulusta ei näy katsojille, joten ne unohtuvat helposti.
Catzin, kuten varmasti monen muunkin seuran kulttuuriin kuuluu, että edustusjoukkueen pelaajat käyvät junioreiden harjoituksissa joko opettamassa heitä tai muuten vain innostamassa nuoria pelaajan alkuja. Muistatko Roosa, keitä teidän harjoituksissanne on mahdollisesti käynyt?
– Edustuksen pelaajia on varmasti käynyt meidänkin harjoituksissamme, mutta suoraan sanoen minulla ei ole muistikuvaa keitä he olisivat voineet olla. Alkuvuosina parasta oli muutenkin se, kun pääsi tauolla heittelemään ”aikuisten koreihin” ja syömään pelin jälkeen kanttiinista ylijääneitä mokkapaloja. Kun ikää tuli enemmän, kiinnostus varsinaista peliä kohti kasvoi ja koko lajista alkoi hiljalleen ymmärtää lisää.
– Nyt jos tarkemmin muistelen, mieleen tulee se, kun ”Solo” (Jelena Solovjeva) alkoi valmentamaan meitä. Minua jännitti ensimmäiset treenit ihan hirveästi! Solo oli tuttu kasvo edustuksesta ja lisäksi ne olivat ensimmäiset treenit 6. pallolla ja isoihin koreihin. Pelkäsin kauheasti, etten ymmärtäisi englanninkielisiä ohjeita ja tekisin kaiken väärin. Kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin.
Raha on naiskoriksessa edelleen tiukassa ja Suomessa pelaavat koripalloilijat joutuvat usein tekemään pelaamisen ohella muutakin, eikä Roosa ole poikkeus. Tuleva vuosi on tavallista kiireisempi, sillä Helsingissä opiskelun ja Lappeenrannassa pelaamisen yhdistäminen ei ole kaikkein helpoin tehtävä, mutta organisoimiseen tottunut kapteeni ei ota paineita näiden kahden asian yhteen sulauttamisesta. Tärkeintä on nauttia siitä mitä tekee.
– Kuten sanoin, nuorempana sitä ei ymmärtänyt kuinka paljon Naisten Korisliigassa menestyminen tai ylipäätään edes pelaaminen vaatii. Itse en ole koskaan miettinyt, päätyisinkö edustukseen asti, sillä olen aina mennyt kausi kerrallaan. Olen halunnut kehittyä ja menestyä, mutta en tehdä sitä hampaat irvessä, vaan ”niin pitkään pelataan, kun on kivaa” -asenteella. Siitä pidän edelleen kiinni.
Viime kausi jäi koronapandemian vuoksi kesken ja sen synkkä varjo lepää myös tulevan kauden yllä. Tämä pakottaa seuroja maltillisempaan rahankäyttöön ja ulkomaalaisvahvistusten hankkiminen on tiukkojen määräysten vuoksi aiempaa haastavampaa. Vastaavasti se antaa nuorille kotimaisille pelaajille enemmän näyttöpaikkoja, kuten Catzin rosteristakin olemme saaneet huomata. Tämän kauden joukkue koostuu Taru ja Tuulia Timoa lukuun ottamatta oman juniorikoulun helmistä, mutta varmaa on, että tulevan kauden jälkeen tiedämme paljon paremmin kuin nyt, millaisia pelaajia ovat Mari Kihlströmin ja Iiris Muhosen vanavedessä edustusjoukkueeseen nostetut uudet tulokkaat Edit Pekkala, Noora Kuukka ja Helmi Valtonen.
Viime vuosikymmenen mitalisade on historiaa, mutta yhdessä voimme toistaa sen. Naisten Korisliiga alkaa lokakuun 8. päivä, jolloin Catz matkustaa Helsinkiin HBA-Märskyn vieraaksi. Ensimmäisen kotipelinsä kissat pelaavat seuraavana lauantaina ToPon saapuessa Urheilutalolle.
Kari Glödstaf
27.9.2020