Luke palaa Catziin

Kirjurikissa oli seota soittaessaan Roosa (Luke) Lukkariselle, kun puhelimeen vastasikin Roosa Pakarinen eli olinko jostain kaivanut vuosina 2007-2010 pelanneen Rosa Pakarisen numeron. Selvisihän se, että oikea henkilö oli puhelimessa, mutta sukunimi oli 2022 avioliiton myötä vaihtunut Pakariseksi.
Roosa Pakarinen palaa kasvattajaseuraansa lokakuussa alkavalle kaudelle 12 vuoden tauon jälkeen.
– 12 vuotta on vierähtänyt siitä, kun oon viimeeksi pukenu Catzin pelipaidan ylleni. Silloin oltiin just voitettu Catzin toinen Suomen mestaruus.
Opinnot veivät 174 senttisen laitahyökkääjän Vantaalle, jossa hän pelasi yhden kauden SM-sarjaa Keravan Energia Teamissa. Tuon kauden jälkeen elämä vei Tampereelle ja Pyrintöön ja sieltä seuraavana syksynä Joensuuhun ja Katajaan kahdeksi 1. divarikaudeksi.
– Pelattiin siellä Maria Jokisen kanssa samaan aikaan. Joensuun jälkeen muutin takaisin Vantaalle ja edustin Espoo Basket Teamia kauden 2016-2017.
Pääsarjakauden jälkeen kaksi kautta kului naisten alueellisen 2. divarijoukkueen Tiksin (Tikkurila-Seura) vahvuudessa, jota seurasi neljän vuoden tauko.
Viime syksynä Roosa palasi pelikentille Tiksissä. Tänä keväänä tuli muutto Lappeenrantaan ja halu pelaamaan on vielä olemassa.
– On tosi kiva palata kasvattajaseuraan! Melko jännää, koska onhan noi Urheilutalon korit tosi armottomat. Viimeksi olen niihin tehnyt koreja 7 vuotta sitten. Niinpä nyt eka heitto 2 metrin päästä meni 3 metriä ohi.
Nykyisessä joukkueessa on pelaajia, joita olen valmentanut silloin, kun he olivat 5-6 vuotiaita.
Kylläpä aika juoksee, mut niin juoksen mieki! Nähää hallilla, tulkaa moikkaamaan!
Aikaisemmin Catz on solminut sopimuksen Maria Jokisen, Tuulia Marttisen, Pinja Keppon, Iiris Muhosen, Veera Mäntykiven, Nea Yli-Kankahilan, Siiri Pakkasen, Aino Pohjosen ja Helmi Valtosen kanssa.