Catzille lisää pelaajasopimuksia

Kuvassa Noora ja Helmi. Valitettavasti Tuuliasta ei kuvaa löytynyt.
Naisten Korisliigaan valmistautuva Catz on tehnyt sopimukset kolmen pelaajan kanssa. Takapelaajana viihtyvä Noora Kuukka (s. 2004) sekä laiturina pelaava Helmi Valtonen (s. 2004) aloittavat kissapaidassa jo kolmannet kautensa, kun taas uutena tulokkaana joukkueessa nähdään Kouvolasta saapuva Tuulia Marttinen (s. 2002). Kolmikon sopimusten myötä Catzillä on jo kuusi pelaajaa rosterissaan.
−On tosi hienoa päästä taas treenaamaan ja pelaamaan tuttuun ympäristöön hyvän porukan kanssa, Noora iloitsee. Innolla odotan, millainen ensi kaudesta tulee ja millaisia haasteita se tuo tullessaan.
Ennakkoluulottomalla pelillään fanit hurmanneen Nooran viime kautta vaivasi ikävä loukkaantuminen, minkä vuoksi hänen ottelumääränsä jäi kahteentoista. Syystäkin pelaaja puhkuu intoa päästä parketille. Samanlaisilla tunnelmilla on päävalmentaja Petri Joukainenkin.
−Jahka Noora saatiin viime syksynä takaisin rosteriin, häneltä nähtiin useaan otteeseen hienoja väläytyksiä. Taitavana pelaajana ja kovana korintekijänä hänellä on kaikki mahdollisuudet ison roolin ottamiseen tulevalla kaudella.
Tulevaa kautta niin ikään innolla odottava ja kiinnostuneena tulevaan katsova Helmi esitti jo viime kaudella vakuuttavia otteita, vaikka peliaikaa ei vielä herunutkaan kokeneempien pelaajien verran. Valmentaja Joukainen näkee hänessä potentiaalia, joka vain odottaa realisoitumistaan.
−Helmi tuo joukkueeseen lisää syvyyttä. Hän on erittäin lupaava pelaaja ja myös paras kolmosten heittäjämme viime kaudella 53 % tarkkuudella. Helmi saa tulevalla kaudella varmasti mahdollisuuden haastaa kokeneempia pelaajia paikasta rotaatiossa.
Tuulia on Catz-faneille uusi nimi, mutta joukkue tuntee hänet jo viime kaudelta. Vaikka heittovoimainen Tuulia pelasi vielä viime kaudella Kouvottarien U19-junioreissa, hän kävi satunnaisesti myös Lappeenrannassa harjoittelemassa. Pelipaikka kissapaidassa maistuu maukkaalta ja saamastaan mahdollisuudesta hän kiittää uutta valmentajaansa.
−Minusta on mahtavaa päästä Catzin joukkueeseen mukaan, Tuulia kertoo. Olen iloinen, että saan mahdollisuuden uudessa joukkueessa ja toivon kehittyväni koripalloilijana entisestään.
Myös Joukaisen odotukset ovat korkealla. Pelaaja ja valmentaja tuntevat toisensa, eikä sopeutumisongelmia pitäisi olla tiedossa. Viimeisen juniorivuoden hyvät tehot miellyttävät luonnollisesti myös valmentajaa.
−Tuulia on nuori ja nälkäinen pelaaja, eli juuri sellainen, jollaisia joukkueemme kaipaa. Hän osui viime kaudella kaaren takaa todella tarkasti, joten voimme odottaa kovia tuloksia jatkossakin.
Catz tiedottaa uusista pelaajasopimuksista sitä mukaa, kun niitä valmistuu. Lähde kissojen matkaan, niin pysyt parhaiten menossa mukana!