Catz peittosi HyPon vuoden viimeisessä kotiottelussa
Vielä muutama vuosi sitten Naisten Korisliigassa tiukkoja taistoja käyneet Catz ja Hyvinkään Ponteva kohtasivat tänään ensimmäistä kertaa Naisten I divisioonassa. Värikkäiden vaiheiden jälkeen voittajaksi selvisi Catz, joka sai viimeisellä neljänneksellä rutistettua tarvittavan eron hanakasti vastaan laittaneista vieraistaan. Voitto kissalaumalle lukemin 58-50 (28-28), joka näin ollen vahvisti asemiaan B-lohkon kolmantena.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli melkoista vuoristorataa, eikä kumpikaan joukkue onnistunut ottamaan kuin parin pisteen eron vastustajaan. Molemmat kärsivät huolimattomuudesta, sillä etenkin kolmen sekunnin alueelta mahdollistetut ns. helpot pisteet kolisivat korirautoihin. HyPon etukäteen vahvoiksi tiedetyt Aada Pekkalainen (16/6/6/3 riistoa) ja Miisa Pylkkänen (12/8/1/3 riistoa) kiusasivat kissojen puolustusta minkä ehtivät, mutta Jenna Toivonen, Sara Behm ja Iiris Muhonen saivat onnekseen vaikeutettua vieraiden iltapäiväpuhdetta, eikä liikoja eroja päässyt syntymään.
Peli jatkui tauon jälkeen yhtä tiukkana. Tällöin esiin astuivat harvemmin parrasvaloissa olevat Pinja Keppo ja Siiri Pakkanen, jotka levensivät kotijoukkueen muuten kovin kapeaa korintekoryhmää – kissojen yhdestätoista pelaajasta kun ainoastaan kuusi pääsi tänään pisteille. Pinjan seitsemän ja Siirin viisi pistettä tulivat vieläpä tärkeisiin paikkoihin, pääsääntöisesti jakson loppuhetkille, jolloin Catz pystyi nykäisemään tarvittavan eron, jota HyPo ei enää saanut kirittyä umpeen. Viimeisellä neljänneksellä tahtipuikko siirtyi Maria Jokiselle, joka tykitti palloa korisukkaan viimeisten minuuttien aikana kymmenen pisteen tarkkuudella. Kaikkiaan Jokinen heitti 23 pistettä, mikä on hänen tämän kauden ennätyksensä.
Catzin voitto oli kollektiivisen pelaamisen tulos. Jokisen lisäksi tilastoissa kunnostautuivat Behm (9/9/2), Muhonen (9/6/3 riistoa), Toivonen (5/7 levypalloa) ja Keppo (7/6/1), mutta kyllä paikkansa täytti ihan jokainen kentällä käynyt kissapelaaja. Henkilökohtaisesti toivoisin näkeväni nuorilta pelaajilta enemmän uskallusta erityisesti heittopelissä, jotta pisteiden teko ei jäisi kokonaisvaltaisesti kokeneemman kaartin harteille. HyPon parhaana palkittiin Pekkalainen, mutta myös Pylkkänen ja Anni Mujunen (6/4/3) esiintyivät edukseen.
Catz pelaa vielä torstaina Espoossa ennen kuin joukkue vetäytyy joulun viettoon. Seuraavan kerran kissoja voi ihailla kotiparketilla 14. tammikuuta, jolloin Lappeenrantaan saapuu Turun NMKY.
Catz tänään: Viivi Turklin, Tuulia Marttinen, Helmi Valtonen, Sara Behm, Iiris Muhonen, Jenna Toivonen, Siiri Pakkanen, Pinja Keppo, Lotta Laaksonen, Iina Koukku, Maria Jokinen.
Kari Glödstaf
16.12.2023