Catzille kotivoitto Puhuttarista

Neljän pelin mittaiseen tappioputkeen ajautunut ja ensimmäisen pudotuspelin Puhuttarille vierasparketilla hävinnyt Catz oli tänään totisen paikan edessä. Sen oli pakko voittaa vastustajansa, tai muuten edessä olisi ollut varhainen kesäloma. Kissalauma piti hermonsa kurissa ja voitti lopulta lähes kahden tunnin mittaiseksi trilleriksi venyneen ottelun lukemin 61-55 (33-19) ja siirsi ratkaisun tiistai-illaksi, jolloin joukkueet kohtaavat seuraavan kerran Vantaalla. Tuolloin edessä on tulos tai ulos, sillä kahdella voitolla mennään jatkoon.
Tämänpäiväinen ottelu alkoi Catzilta upeasti. Joukkue pelasi hyviä heittopaikkoja kerta toisensa jälkeen ja viimeisteli tehokkaasti. Kun Puhuttarilta ei onnistunut oikein mikään, pääsi kotijoukkue juoksemaan ensimmäisen kymmenen minuutin aikana 14 pisteen johdon. Parhaimmillaan Catz kasvatti eron jo 18 pisteeseen, jota Puhuttaret saivat hieman kavennettua ennen taukoa. Sinne lähdettiin emäntien selvässä johdossa ja ottelu oli hienosti Catzin hallussa.
Kolmaskaan neljännes ei antanut viitteitä tulevasta. Catz pelasi edelleen pirteästi ja vastasi vierailijoiden koreihin onnistuneesti. Maria Jokinen nosti viimeisestä hyökkäyksestä eron 15 pisteeseen, jolloin joku saattoi jo kuvitella ottelun olevan ohi. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä jostain syystä emäntien peli alkoi sakata viimeisellä kymmenminuuttisella ja vieraat hivuttautuivat kori korilta lähemmäs. Helmi Valtosen ja Iiris Muhosen virhetilien täyttyminen ei ainakaan helpottanut tilannetta, mutta lopulta kissojen onnistui kammeta vaikeuksien kautta voittoon. Erikoiseksi ottelun tekee se, ettei Catz ollut missään vaiheessa tappiolla.
Catz pelasi tänään uhrautuvasti ja vaikka vieraiden fyysisyys aiheuttikin paikka paikoin ongelmia, antoivat kissapelaajat tarvittaessa samalla mitalla takaisin. Kesämäen Leipomon ja Lappeenrannan kaupungin luovuttaman parhaan pelaajan palkinnon sai Tuulia Marttinen (17/9/1 riisto) ja Lappeenrannan Energian nimeämän energisimmän pelaajan palkinnon Muhonen (10/3/1 riisto). Valtonen (10/2 levypalloa), Jokinen (6/8/5) ja Jenna Toivonen (4/9/1) ottivat kukin taisteluvoiton vastustajastaan. Vieraiden takaa-ajon lopettanut Sara Behm heitti 10 pistettä, otti 4 levypalloa ja nappasi 2 riistoa.
Puhuttaret saattoi kärsiä parhaan pisteidentekijän, Aino Koskelan, poissaolosta. Tulivoimaa sillä oli kuitenkin Elina Mäntysen (13/4/1 riisto), Savka Pavlovicin (12/14/1 riisto) ja Jessi Nenosen (10/11/2/4 riistoa) myötä. Heistä Pavlovic palkittiin joukkueensa parhaana pelaajana, Nenosen ollessa energisin.
Urheilutalolla oli tänään 261 katsojaa, Catz kiittää kannustuksesta!
Catz tänään: Viivi Turklin, Tuulia Marttinen, Helmi Valtonen, Sara Behm, Iiris Muhonen, Jenna Toivonen, Aino Pohjonen, Siiri Pakkanen, Pinja Keppo, Lotta Laaksonen, Tilda Hyvärinen, Maria Jokinen.
Teksti: Kari Glödstaf
Kuvat: Matti Moilanen
23.3.2024
