Catzille kolme uutta sopimuspelaajaa

Lappeenrannan Catzin edustusjoukkue tulevalle kaudelle alkaa olla valmis. Viimeisimpänä joukkueeseen kiinnitettiin kolme Kouvottarien pelaajaa, joista lappeenrantalaisyleisölle tunnetuin on kissapaidoissa jo kausilla 2018–2021 pelannut Iiris Muhonen. Muut tulokkaat ovat saman ikäluokan Viivi Turklin ja Pinja Keppo. He kaikki ovat olleet jonkin aikaa syrjässä parketeilta, mutta into pelaamaan on kova.
- Haluan tehdä kovasti töitä kehittyäkseni, jotta autan mahdollisimman paljon joukkuettamme ja pystyisimme taistelemaan voitosta jokaisessa ottelussa, Viivi kertoo innokkaana. Fiilis Lappeenrannasta ja Catzistä ensimmäisten viikkojen jälkeen on erittäin positiivinen!
Myös Pinja odottaa innolla kauden alkua. Hänen mukaansa on kivaa päästä pitkästä aikaa pelaamaan uuden joukkueen kanssa, eivätkä Iiriksenkään ajatukset ole tällä hetkellä kuin tulevissa koitoksissa.
- Odotan innolla tulevaa kautta ja että pääsen pelaamaan taas Catzin paidassa, hän sanoo malttamattomana. Haluan antaa kaikkeni ja auttaa joukkuetta molemmissa kenttäpäädyissä.
Catzin joukkueessa on nyt kaikkiaan kuusitoista pelaajaa, mikä antaa valmentaja Petri Jaakkolalle runsaasti vaihtoehtoja kokoonpanon suhteen. Uusille tulokkaille hän haluaa antaa aikaa pelirytmiin pääsemiseksi, mutta uskoo, että hyvällä harjoittelulla tuntuma löytyy hyvinkin nopeasti.
- Iiris, Viivi ja Pinja ovat olleet pitkään pelaamatta ja ottaa varmasti oman aikansa, että he pääsevät rytmiin kiinni. He ovat kuitenkin sitoutuneita harjoittelijoita ja tuovat omilla vahvuuksillaan vaihtoehtoja joukkueen pelaamiseen.
Catzin pelaajat kaudelle 2023–2024: Sara Behm, Minka Henttu, Tilda Hyvärinen, Maria Jokinen, Nella Karttunen, Pinja Keppo, Kerttu Kilpeläinen, Iina Koukku, Lotta Laaksonen, Tuulia Marttinen, Iiris Muhonen, Saimi Pakkanen, Siiri Pakkanen, Jenna Toivonen, Viivi Turklin, Helmi Valtonen.