Samarie Walker

(maaliskuu 2017)

Lumipeite ohenee, päivät pitenevät, pelit kovenevat ja playoffsit lähestyvät. Catz on perinteisesti terävimmillään kevättalvella, eikä tämä kausi näytä tuovan poikkeusta sääntöön: syyskauden haparoinnin jälkeen kissalauma on jälleen näyttänyt kyntensä. Hyvää kevättä pelaa myös ensimmäistä kauttaan Lappeenrannassa viihtyvä Samarie Walker, joka juttelee maaliskuun Catz Cornerissa syntyjä syviä.

Moi, Samarie! Teillä oli vaikea syyskausi, mutta olette petranneet petraamistanne kevään aikana.

Se vei pitkän aikaa, mutta olemme viimein löytäneet toisemme ja oppineet pelaamaan toistemme kanssa. Meillä oli syksyllä paljon loukkaantumisia, jouduimme vaihtamaan Ariel Massengalen Valencia McFarlandiin pelinrakentajan paikalla ja aina avainpelaajien ollessa sivussa joukkueen dynamiikka puuttuu, mutta nyt pelaamme hyvin. Harjoituksissa on aivan eri ilmapiiri kuin joskus lokakuussa. Nautimme siitä, että saamme tehdä töitä yhdessä.

Pari viikkoa sitten voititte Latvia-Estonia-liigassa Liepajan ottelussa, joka ratkaisi teille suoran paikan liigan Final Fourissa. Olette pelanneet maratonaikataululla, joten ylimääräinen valmistava viikonloppu tullee tarpeeseen?

Kyllä, pelasimme ensimmäisen ottelumme Liepajaa vastaan todella hyvin. Emme todellakaan halunneet yhtä ylimääräistä viikonloppua Baltiassa. Lisäksi voitto ratkaisevassa paikassa antoi meille itseluottamusta seuraaviin tärkeisiin Korisliigan otteluihin.

Olet 24-vuotiaana edelleen hyvin nuori pelaaja, mutta olet silti ehtinyt pelata ammattilaisena Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa ja Liettuassa. Koripallo on sama peli kaikkialla, mutta jokaisessa maassa lajilla lienee omat, aluekohtaiset piirteensä..?

Kyllä, erot ovat paikoin huimat. USA:n yliopistoliigassa pelaajat ovat paljon vahvempia ja peli on merkittävästi fyysisempää siellä kuin Euroopassa.

Liettuassa pelaajat olivat huikean kokoisia. Maan sarja oli täynnä 190-195-senttisia jokapaikanhöyliä, jotka osasivat perusasiat erinomaisesti, heittivät ja kuljettivat. Espanjalainen peli oli lähempänä amerikkalaista; iskua sai antaa ja ottaa, ja peli oli hyvin taktista.

Suomessa ja Ruotsissa pelaajat ovat myös taitavia, mutta pykälää pienempiä kuin Liettuassa tai Espanjassa. Vastaavasti peli täällä ei ole niin fyysistä. Australia on ehkä yhdistelmä näistä kaikista. Sielläkin on muutamia huikeita yksilötason pelaajia ja yleisesti pelaajilla kohtuullisen hyvät perustaidot, fyysisyydeltään he ovat Espanjaa jäljessä.

Olen siinä mielessä onnellinen puolestasi, että olet päässyt käymään Liettuassa, joka on käytännössä ainoa Euroopan maa, jossa koripallo on selvästi ykköslaji!

Ruotsissa pelatessani minulla oli liettualainen joukkuetoveri, joka selitti minulle ummet ja lammet Liettuan koripallouskonnosta. En uskonut sitä ennen kuin matkustin itse Liettuaan ja näin, kuinka joka paikassa on koritelineitä!

Tiesin Arvidas Saboniksen entuudestaan. Isäni oli hänen faninsa, isällä oli hänen pelipaitansa ja kaikkea. Liettualaiskaverini näyttivät minulle YouTube-pätkiä Saboniksesta ja samalla serbialaiset ja kroatialaiset joukkuekaverini tahtoivat näyttää Drazen Petrovicia, Toni Kukocia, Sasha Djordevicia… opin heiltä niin paljon koripallon historiasta ja lajin merkityksestä eri maissa!

Avaa minulle pelisi saloja. Pelasit ison laitahyökkääjän tontilla yliopistossa, mutta Euroopassa olet siirtynyt lähemmäs koria. Suomen mittapuulla olet oikeastaan ”old school”-sentteri, lähietäisyyden ja keskimatkan heittäjä ja levypallopelaaja. Mistä tämä tulee?

Isästäni… isäni, Sam Walker, alun perin opetti minua olemaan takamies. Isäni tahtoi, että minä osaan kuljettaa ja heittää, että ymmärrän koripallon perusasioita. Olin pitkä tyttö, mutta hän aina painotti, että minun pitäisi osata koripalloa mahdollisimman laaja-alaisesti, jotta olisin hyödyksi joukkueelleni. Katselin Michael Jordania ja Magic Johnsonia, opettelin Magic Johnsonin ”baby sky hookin”, pelasin poikia vastaan ja yritin oppia kovuutta…

Päästyäni Connecticutin yliopistoon olin joukkueeni isoimpia pelaajia, joten valmennusjohto istutti minut kolmen sekunnin alueelle. Minulla ei oikeastaan ollut yhtään low post -liikettä, käytin vain voimaani hyödykseni. Pelini meni oikeastaan kokonaan uusiksi silloin.

Kerro Connecticut-kokemuksestasi. Viihdyit siellä Geno Auriemman valmennuksessa vain yhden kauden ennen siirtoasi toiseen isoon yliopistoon, Kentuckyyn. Lukemani perusteella jouduit turvautumaan urheilupsykologin apuun löytääksesi uudelleen itsesi pelaajana. Mitä tapahtui?

Connecticut oli oikeastaan rekrytoinut minut siksi, koska olin iso ja monipuolinen. Lopulta jouduin loukkaantumisten vuoksi pelaamaan korin alla, missä en viihtynyt ollenkaan. Minusta tuntui siltä, että olin menettänyt haluni pelata. Jos sain pallon, syötin sen mahdollisimman nopeasti pois, koska pelkäsin epäonnistumista.

Urheilupsykologin kohtaaminen auttoi minua paljon. Tahdon puhua avoimesti kokemuksistani, jotta kenties voisin auttaa jotain nuorempaa pelaajaa olemaan eksymättä samanlaisiin karikoihin. Jouduin rakentamaan identiteettini pelaajana tavallaan uusiksi. Kun opettelin sittemmin Kentuckyssa pelaamaan lähempänä koria, osasin jo ottamaan oppia menneistä kokemuksistani ja rakentamaan itseäni siten vahvemmaksi pelaajaksi.

Isäni peräänkuuluttamat perustaidot eivät ole kuitenkaan vuosien aikana kadonneet mihinkään. Kun pelasin Ruotsissa, toin hetkittäin palloa ylös ja heitin kolmen pisteen heittoja. Tiesin, että minulla oli vielä työkaluja, joita saatoin käyttää monen vuoden tauon jälkeen!

Seurajoukkuekausi 2016-17 lähestyy loppuaan. Kerro kokemuksestasi Catzissa?

Ennen kuin allekirjoitin sopimuksen, agenttini sanoi, että tulemme voittamaan 96% peleistä, voittamaan ylivoimaisesti mestaruuden ja lähtemään sitten kotiin. Ihan niin ei ole mennyt (naurua).

Aivan alkuvaiheessa oli suunnattoman vaikeaa hävitä, etenkin koska ihmiset tässä organisaatiossa eivät ole tottuneet häviämiseen. Toisaalta se oli kokemuksena kenties meille tärkeä. Joskus menestyneillä joukkueilla on ”maha täynnä”, ja joukkue kaipaa herätystä. Uskon, että selvisimme siitä tulikokeesta kunnialla. Esimerkiksi Veera Pirttinen on esimerkki pelaajasta, joka taisteli itsensä vaikeimmilla hetkillä joukkueen avainpelaajien joukkoon.

Kuten sanoit, Suomessa ja Ruotsissa pelataan erilaista koripalloa kuin Liettuassa tai Espanjassa. Näytät kuitenkin sopeutuneen Korisliigan rytmiin oikein mainiosti?

Kyllä vain. Sopeutumista on oikeastaan helpottanut se, että suurimmalla osalla vastustajajoukkueesta sentterit ovat amerikkalaisia ja heitä vastaan voin pelata samalla tavalla kuin yliopistossa.

Voititte liigaykkönen Hyvinkään Pontevan kotikentällä helmikuun puolivälissä. Pelasit yhden tämän kauden parhaista puolustuspeleistäsi liigan parasta suomalaispelaajaa, Pontevan Taru Tuukkasta vastaan.

Tuukkanen on uskomaton pelaaja. Olen tietoinen hänen urastaan ja kunnioitan häntä valtavasti. Otan aina henkilökohtaisena haasteena sen, jos minun kontolleni annetaan vastustajan parhaan pelaajan puolustaminen. Olin opiskellut Tuukkasen peliä ja koen, että onnistuin hänen tehtävänsä vaikeuttamisessa aika hyvin.

Vaikka Catz onkin voittanut monia mestaruuksia putkeen, näyttää siltä, että Ponteva ja Espoo United eivät tällä kaudella pelaa Catzia vastaan pelonsekaisin tuntein, toisin kuin ehkä lähimmät haastajat viime kausina..

En ole ollut mukana viime vuosina, mutta kuulemani perusteella lähimmät haastajat ovat lähteneet finaaleihin ”kiva, jos yksi voitto otetaan”-asenteella… (naurua).

Mutta kyllä, lähimpien haastajien kanssa saa olla todella varpaillaan. Ja monet keskikastinkin joukkueet ovat todella vaarallisia, esimerkiksi Kouvottaret on ollut paha vastustaja meille. Entinen yliopistokaverini Bria Goss pelaa Pontevassa – hän on yksi määrätietoisimpia tuntemiani ihmisiä, ja hän todella vihaa häviämistä. Espoo Unitedissa on kokemusta ja iskuvoimaa… sanoisin, että liigassa on 3-4 joukkuetta, jotka voivat realistisesti voittaa mestaruuden.

Pakkokysymys loppuun: olet ollut yhden kauden Ruotsissa ja pian yhden kauden Suomessa. Oletko enemmän Ruotsi- vai Suomi-ihminen?

Haha, vaikea sanoa! Pidän ehkä suomalaisista ihmisistä enemmän. Ruotsalaiset ovat puheliaita ja touhukkaita, suomalaiset ovat ystävällisiä mutta chill. Se sopii minulle.

Teksti: Hippo Taatila