Lotta Hämäläinen

(tammikuu 2017)

Lähes vuoden yhtäjaksoisesti parketeilta poissa ollut lappeenrantalaislähtöinen Catzin kasvatti Lotta Hämäläinen, 20, palasi kissalauman kokoonpanoon viime viikolla, kun Naisten Korisliigan kevätkausi käynnistyi Catzin osalta vierasottelussa Äänekoskella.

Lotta on kuulunut Catzin edustusjoukkueen vahvuuteen jo kuuden vuoden ajan, joten sitäkin suuremmalla syyllä on aika tutustua paluutaan parketeille tekevään pelinrakentajaan vieläkin tarkemmin. Lotta Hämäläinen, hyvät naiset ja herrat!

Vetäydyit joulukuussa 2015 käsivamman vuoksi Catzin sairastuvalle ja ehdit pelata syyskaudella vain rajoitetut minuutit yhdessä matsissa, kunnes jalkavamma pakotti sinut taas pitkälle sairaslomalle. Nyt olet kuitenkin päässyt rotaatiominuuteille jo Naisten Korisliigassa ja Latvia-Estonia-liigassa. Mikä on tämän hetken kuntosi ja tuntumasi?

Joo, sain peliluvan lääkäriltä, kun oltiin viime torstaina matkalla Äänekoskelle. Olin siinä vaiheessa saanut treenata jengin kanssa jo kaksi viikkoa. Mitään kipuja tai muuten varoittavia tuntemuksia ei tullut, joten lääkärin kanssa yhdessä päätettiin, että nyt voisi olla oikea aika. Tuntui tosi kivalta päästä pitkästä aikaa kentälle ja minuuteille.

Sanoit jossain taannoisessa haastattelussa, että viime kevätkaudella teki pahaa katsella vain vierestä muun jengin pelaavan Latvia-Estonia-liigaa, kun tahdoit itsekin kokeilla siipiäsi kansainvälisissä matseissa. Nyt viikonloppuna sait alle ensimmäiset kaksi Latvia-Estonia-liigan peliäsi Latviassa. Oliko kokemus sellainen, kuin odotit?

Joo, siellä sai pelata ja puolustaa tosi kovaa. Naisten Korisliigakin on fyysinen sarja, mutta Latvia-Estonia-liigassa vedetään vielä pykälän kovempaa. Lisää haasteita oli siinäkin, että emme ymmärtäneet vastustajan kieltä, joten emme osanneet ennakoida, mitä he aikovat hyökkäyspäässä.

Olet alkuperäisiä lappeenrantalaisia ja olet sikäli harvinainen nykykoripalloilija, että olet sekä päässyt merkittäväksi osaksi rotaatiota, että voittanut Suomen mestaruuksia kasvattajaseurasi paidassa. Kerro korispolkusi alusta?

Harrastin ensiksi jalkapalloa pienempänä ja pääsin koriksen pariin 7-vuotiaana. Silloiset ensimmäiset valmentajani Catzin mikroissa olivat Nora Hagman ja Ninni Kajanoja, joista Ninni pelasi Catzin edustusjoukkueessa.

Pelasin jonkin aikaa rinnakkain futista ja korista, kunnes jossain vaiheessa futis jäi. Koris tuntui omimmalta lajiltani. Suuri syy lajivalintaani oli siinäkin, kun pääsin Teemu Rannikon korisleirille nuoremmassa C-tyttöiässä. Siellä oli Teemu, Juha Sten, Tuukka Kotti ja Petri Virtanen pelaajavieraina ja Jukka Toijala koutsina. Se tulee ainakin mieleeni kokemuksena, joka osaltaan auttoi minua valitsemaan koriksen.

Lappeenrannan Namikan miesten joukkue voitti kaksi Suomen mestaruutta ja neljä Suomen cupin kultaa ja pelasi europelejä suurin piirtein sinun mini- ja C-junnuvuosinasi. Minkälainen vaikutus Namikalla oli sinuun?

Olihan sillä vaikutusta. Omistin kausikortin Namikan matseihin ja yritin aina päästä paikan päälle kannustamaan, kun mahdollista. Suosikkipelaajani oli tietysti Chanan Colman.

Sinulla on ansioluettelossasi 22 matsia Suomen juniorimaajoukkueissa ja kesällä 2012 kuuluit Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen junnumaajoukkueeseen B-divisioonan EM-kisoissa Tallinnassa. Samassa jengissä pelasivat mm. nykyiset naisten maajoukkuepelaajat Elina Koskimies ja Tuuli Menna. Minkälaisia muistoja sinulla on junnumaajoukkuevuosilta?

Antti Koskelainen oli ikäluokkamme valmentaja ja pääsääntöisesti vedettiin samalla treenikokoonpanolla kolmisen kesää. Juuri niissä kisoissa kuntopiikkimme tuli vähän väärään aikaan, kun voitimme ensiksi ekat viisi matsiamme, mutta sitten hävisimme juuri ratkaisevan ottelun, joka olisi vienyt meidät ylempään loppusarjaan pelaamaan noususta A-divisioonaan.

Kokonaisvaltaisesti kaikki kesät maajoukkueen kanssa olivat oman kehitykseni kannalta todella tärkeitä. Sain pelata ikäluokkani parhaita pelaajia vastaan ammattimaisessa valmennuksessa.

Mitä ikäluokkaan tulee, sinun Catz-ikäluokkasi päätyi kaksi kertaa SM-hopealle A-tytöissä. Sinä ja Veera Pirttinen pelaatte edelleen Catzissa, Marianne Kalin on siirtynyt USA:n yliopistoliigaan Hofstraan ja Lotta-Maj Lahtinen pelaa hyvää kautta Helmi Basket HBA:ssa ja debytoi naisten maajoukkueessa. Mitä Lappeenrannan vesijohtovedessä oli silloin, kun saatiin noin monta tekijää samaan ikäluokkaan?

Ne joukkueet rakentuivat pitkälti ’97 syntyneiden varaan, ’96 syntyneistä mukana olimme lähinnä minä ja ykkösdivaria nykyisin pelaava Essi Pohjonen. Ysiseiskat olivat pelanneet ja harjoitelleet vuosia yhdessä, joka pelipaikalle löytyi taitoa ja saatiin joukkue toimimaan.

Tärkeä osa kehitystämme oli, että Marianne Koskinen pisti meidät jo 14-15-vuotiaina Catzin treeneihin hakemaan pelikovuutta. ”Vänniltä” tuli pelaajille käskyt, että missä pitää olla ja milloin. Kylmää kyytiähän se alussa oli kun Suomen mestarijoukkueen aikuisia pelaajia vastaan väännettiin, mutta kehityksen kannalta se oli ihan oikea veto.

Catz on ollut Naisten Korisliigassa joukkue ylitse muiden koko 2010-luvun. Sinä olet oikeastaan saanut kasvaa aikuiseksi Suomen parhaassa koripallojoukkueessa. Melkoinen etuoikeus?

Ensimmäisen kerran kutsu Catziin tuli 2011. Oltiin B-tyttöjen treeneissä jouluaikaan, kun Vännin kautta tuli tieto, että Catzin edustusjoukkueella on sairasteluja, ja että B-tytöistä etsitään vahvistuksia treeneihin. Totta kai halusin mennä, koska olin motivoitunut kehittymään niin hyväksi koripalloilijaksi kuin mahdollista.

Siellähän olivat sitten Reetta Piipari ja Vilma Kesänen heti ekoissa treeneissä vastustajina. Tietenkin jännitti, kun ekaa kertaa sinne treeneihin meni, mutta meidät nuoret pelaajat otettiin aina todella hyvin vastaan. Koskaan ei ole ollut ulkopuolinen olo. Samalla lailla, kun olen itse kasvanut parikymppiseksi, olen tahtonut olla 15-16-vuotiaille junnuille tukena, kun he tulevat treeneihimme ekoja kertoja.

Suomen mestaruuksia on satanut kevät toisensa jälkeen ja Catzissa on pelannut yksi jos toinenkin maajoukkuepelaaja. Ketkä ovat olleet ne pelaajat, jotka ovat tehneet sinuun suurimman vaikutuksen?

Didi Pounds ja Anni Mäkitalo. Didi on kaiken kokenut pelaaja, joka osaa aina vetää oikeista naruista. Kun Didi antaa ohjeistusta, junnulle ei tule koskaan sellainen olo, että nyt tulee läksytystä. Mäkitalon Annia vastaan olen pelannut sitäkin enemmän niin treeneissä kuin peleissäkin ja ihaillut hänen pelikäsitystään. Olen yrittänyt aina korva tarkkana kuunnella, mitä neuvoja Didillä ja Annilla on annettavana.

Niin, olet tosiaan pelipaikaltasi pelinrakentaja, joka on varmasti koripallokentän vastuullisin tehtävä. Loukkaantumisesta palaaminen on aina haastava tehtävä, jolloin tietysti voisi kuvitella sen olevan pelinrakentajalle vieläkin haastavampaa. Pallotuntuma ei tule ihan hetkessä?

Käsivamma oli siinä suhteessa vaikeampi. Nyt, kun olen syksyllä toipunut jalkavammasta, olen pystynyt tekemään pallonkäsittelytreenejä ja yrittänyt pomputella niin paljon kuin mahdollista. Olen ollut joka harjoituksissa paikalla ja kuviopelimme ovat täysin tuttuja minulle. Totta kai vasta pelituntuman myötä tulee lopullinen usko siihen, että taas pärjää kentällä. Jonkin verran tässä on vielä tehtävää ja hakemista, mutta kun keskittyy pelaamaan koutsin antamat minuutit niin hyvin kuin mahdollista, hyvä siitä tulee.

Pelinrakentajia on erilaisia. Ajava pointti, heittävä pointti, peliä järjestävä pointti… miten luonnehtisit itseäsi pelinrakentajana?

Yritän puhua mahdollisimman paljon. En ole luonteeltani niin skoraaja, haluan mieluummin luoda muille paikkoja ja heittää sitten, jos paikka tulee.

Sinut on nimetty myös Catzin koripallolähettilääksi. Olet kierrellyt kouluja ja päiväkoteja esittelemässä koripalloa lajina ja Catzin toimintaa. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja monipuoliselta jopilta?

Opettajat ovat ottaneet minut tosi avosylin vastaan. Otan kouluihin yhteyttä ja sovimme opettajien kanssa, milloin olisi sellainen aika, että pääsisin liikuntatunnille mukaan. Sitten vedän treeninomaisen tunnin, missä tutustutaan palloon ja vähän leikitään, kerrotaan sääntöjä. On ollut tosi kivaa hommaa ja vaikka en ole tilastoja nähnytkään, niin minulle kerrotun mukaan Catzkin on saanut muutamia harrastajia lisää koripallolähettilästoiminnan perusteella!

Eikä se ole ainoa edustustehtäväsi. Piipahdit Catzin edustajana itsenäisyyspäivänä 2014 Lappeenrannan Upseerikerholla allekirjoittamassa itsenäisyyden juhlakirjan ja tanssahtelemassa upseerien kanssa!

Joo, siellä sitä oltiin iltapuku päällä paikkakunnan silmäätekevien kanssa. Äiti tuli onneksi avecikseni, niin ei tarvinnut yksin jännittää. Tanssiminen ei ehkä ole sitä ominta alaani (naurua).

Siis takaisin tähän päivään. Menestymiseen tottuneella Catzilla oli aika erilainen syksy ja joku jo osuvasti sanoikin, että tuli koko vuosikymmenen loukkaantumiset ja sairastelut kerrasta. Summaahan aitiopaikalta pelejä seuranneen pelinrakentajan silmin päättynyt syyskausi ja nykyhetken tunnelmat?

Jokaiseen peliin lähtiessä oli omat haasteensa, mutta pyrimme pysymään pelikirjassa. Välillä onnistuttiin siinä huonommin, välillä vähän paremmin.

Haastavinta oli ehkä se, että jouduttiin vaihtamaan pelinrakentaja kesken kauden. Koitin parhaani mukaan auttaa Valencia McFarlandia pelikirjamme sisäistämisessä, ja hän pääsikin todella hyvin peliin mukaan alusta asti.

Syksyssä oli ongelmansa, mutta siitä huolimatta ollaan voitettu viimeisestä kahdeksasta pelistä seitsemän ja nytkin mennään viiden voiton putkessa. Espoossa voitettiin EBT tiukassa pelissä ja Latviasta haettiin kaksi voittoa, mikä myös kasvatti itseluottamusta. Uskon meidän parantavan tasaisesti kevättä kohden nyt, kun on viimein saatu kaikki pelaajat pois sairastuvalta.

Kerro vielä tulevaisuudensuunnitelmistasi. Mitä muuta teet kuin pelaat koripalloa ja toimit Catzin lähettiläänä? Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Tavoitteeni koripallossa on päästä ulkomaille pelaamaan. Jos se ei tapahdu vielä vuonna 2022, niin toivottavasti ainakin pian sen jälkeen.

Opiskelemaankin olisi kiva päästä. Hain viime syksynä kouluun, mutta jouduin jalkaleikkaukseen samana päivänä, kun olisi ollut esivalintakoe. En ole vielä aivan satavarma siitä, mitä tahdon ammatikseni tehdä, mutta Lappeenrannan ammattikorkeakoulun sosionomilinja tai jokin urheiluun liittyvä koulutus ovat hyviä vaihtoehtoja.

Koen kasvaneeni ihmisenä todella paljon loukkaantuneena viettämäni vuoden 2016 aikana. Uskon, että kasvu jatkuu ja silmät aukenevat entisestään. Toivottavasti ollaan yhä parempaan suuntaan menossa!

Teksti: Hippo Taatila