Camilla Grönberg

(lokakuu 2016)

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin viime lauantaina, jolloin Lappeenrannan urheilutalon kattoon nostettiin mestaruusviiri kevään mestaruuden merkiksi. Vaikka Catzin peli oli vielä vaiheessa, kevään finaalivastustaja HyPo kaatui pistein 82-66.

Kauden avausottelussa virallisen Catz-debyyttinsä teki myös naantalilaislähtöinen Camilla Grönberg, 22, joka saapui loppukesällä Jyväskylästä Lappeenrantaan hakemaan uutta suuntaa uralleen. Tällä kertaa Catz Cornerissa tutustutaan Naantalin juoksevaan Camiin.

Camilla, sulla on pari kuukautta Lappeenrantaa takana. Miten päädyit tänne Etelä-Karjalan laulumaille?

Olin opiskellut edelliset pari vuotta Jyväskylässä liikuntatieteellisessä ja reissannut Jyväskylä-Äänekoski-väliä pelaamassa Korisliigaa.

Koulun ja liigakoripallon yhdistäminen oli henkisesti ja fyysisesti rankkaa. Ensiksi treenattiin liikuntaa kuuden tunnin koulupäivän ajan ja sieltä mentiin suoraan treeneihin. Halusin jättää kauden tai parin ajaksi koulun vähemmälle ja keskittyä yksinomaan koripalloon. Jatkan Lappeenrannasta käsin opintoja etänä itsenäisesti ja menen vuoden tai pari koripallo edellä.

Palataanpa taustaasi. Olet kotoisin Naantalista, jota ei varsinaisesti tunneta koripallo-pitäjänä. Minkälainen on Naantalin koripalloskene?

Aika pienissä saleissa pelattiin. Kun aloitin koriksen kahdeksanvuotiaana, Naantalissa oli naisten edustusjoukkue ja yksi tyttöjunnujoukkue, minun oma ikäluokkani. Sinänsä voisi sanoa, että minulle kävi tuuri, että pääsin ylipäätään harrastamaan lajia pienenä.

Turku on Naantalin lähellä ja siirryitkin yläasteen kynnyksellä vanhaan pääkaupunkiin perinteiseen Rientoon, joka on yksi maan perinteikkäimmistä nais- ja tyttökorisseuroista. Oliko Riento kulttuurishokki NaKo-vuosien jälkeen?

No ehkä vähän. Naantalissa meillä oli aika vähänlaisesti pelaajia, ja sitten yhtäkkiä Turussa meillä on pelkästään C-junnuissa kaksi joukkuetta ja treeneissä parhaimmillaan 30 pelaajaa..

Mitään sopeutumisongelmia ei kylläkään ollut. Osa pelaajista oli tuttuja alueen pikkujunnujen leireiltä ja pääsin nopeasti porukkaan mukaan.

Pelasit juniorivuosinasi 48 maaottelua U16- ja U18-ikäluokissa ja kuuluit kesällä 2010 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisajoukkueeseen. Minkälaisia vuosia vietit susipaidassa? Kokemuksia ja muistoja jäi?

Ehkä parhaiten jäävät mieleen Liettuan reissut (Anyksciai)… sieltä löytyi ties minkälaista yksi-silmäistä puutarhuria ja kaiken maailman kummitustaloja, missä pikkujunnuina nukuttiin.

EM-kisat jäivät tietysti päällimmäisenä mieleen. 16-vuotiaissa pelasin yhdet EM-kisat. Itselle jäi kaivelemaan se, kun olin jo valittu 18-vuotiaiden (B-divisioonan) EM-kisajoukkueeseen kaksi vuotta myöhemmin, mutta polveni pamahti pari päivää ennen kisamatkaa. Junnumaajoukkuepelit tyssäsivät siihen.

Pelasit Korisliigaa ensimmäisen kerran kaudella 2013-14 Turun Riennossa. Heitit yhdeksän pinnaa ottelua kohden ja sinut palkittiin kauden päätteeksi vuoden tulokkaana. Tilastoista päätellen liigatasolla pelaaminen onnistui sinulta aika kivuttomasti?

(Naurua) Kaikkea muuta. Ekat pelit olivat ihan hirveää jännittämistä, jopa siinä määrin, että meidän piti valmentajan (Jukka Valpola) kanssa käydä ihan erillisiä keskusteluja valmistautumisestani. Ehkä siihen vaikutti sekin, että ne olivat ensimmäiset pelini loukkaantumisen jälkeen.

Pikkuhiljaa homma lähti kuitenkin luistamaan. Joukkueeltahan meiltä ei mennyt kaksisesti; lähetettiin toinen amerikkalaispelaaja ihan kauden alkuvaiheessa kotiin, mikä taisi olla väärä valinta. Meillä oli ihan potentiaalinen joukkue, mutta jokin siinä mätti.

Pääsit syksyllä 2014 Jyväskylään liikuntatieteelliseen, mikä on huippu-urheilijoiden keskuudessa tietysti luonteva valinta. Kerro kuitenkin omin sanoin, mikä sai hakemaan juuri liikunnalle?

Hain kahdesti liikuntatieteelliseen. Ekalla kerralla en päässyt sisään ja tajusin pääsykokeista tultuani, että on aika paljon töitä tehtävänä. Pelasin sen kauden sitten Riennossa ja valmistauduin pääsykokeisiin. Olin varma siitä, että kun jaksan tehdä töitä, koulun ovet kyllä avautuvat minulle.

Olen tietysti aina ollut itse liikunnallinen ja kiinnostunut kaikesta urheilusta ja liikunnasta. Liikuntatieteellinen on siksikin tuntunut ihan alusta asti oikealta ratkaisulta. Liikunnanopettajahan minusta on tulossa.

Pelasit kaksi vuotta Äänekosken Huimassa. Viime kaudella haitte pronssia, sitä edeltävällä kaudella hopeaa. Huimahan on henkilöitynyt pitkään Mervi Nurmeen ja Kenya Robinsoniin – mitä heiltä tarttui mukaan urallesi?

Kenya Robinson koko olemus… ja se, miten hän asennoituu kaikkiin peleihin ja toimii peleissä… se on sellaista, mitä itse arvostaa. Kenya antaa kaikkensa koripallolle ja sitoutuu tekemiseen.

Ensimmäisissä treenipeleissäni Huimassa pelasin ihan yli odotusten, heitin kahtakymmentä pistettä ottelussa. Mervi (Nurmi) ajatteli silloin minua heti skoraajatyyppinä ja halusi minut skoraajan rooliin myös Huimassa. Aiemmin olin ollut Riennossa lähinnä heittäjä ja puolustuspelaaja. Merville kuuluu kiitos siitä, että sain pelata paljon aiempaa monipuolisemmassa hyökkääjän roolissa.

Ensimmäisen Huima-kautesi jälkeen sait myös kutsun naisten maajoukkueeseen, jonka toiminta on ammattimaistunut vähitellen viimeisen parin vuoden aikana. Kerro kokemuksistasi Susiladiesissa.

Pekka Salminen (päävalmentajan) on tuonut paljon uusia asioita proggikseen. Mulla on sellainen tunne, että naisten maajoukkueeseen tosissaan panostetaan nyt, ja että meiltä myös odotetaan tuloksia pitkällä tähtäimellä.

Maajoukkue on myös nuorentunut Pekan tultua mukaan. Monet pelaajat ovat junnuvuosista tuttuja, ja jonkinlainen sukupolvenvaihdoshan tässä on meneillään. Toisaalta myös vanhemmat pelaajat otetaan mukaan, jos näytöt riittävät. Esimerkiksi Lotta Aaltonen nostettiin rinkiin hyvän liigakauden jälkeen. Se on varmasti kokeneempien pelaajien kannalta motivoivaa.

Mennäänpä Catziin. Korisliigan infotilaisuudessa Espoo Unitedin Ellen Nurmi luonnehti kautta sanomalla ”ensiksi pelataan 40 peliä ja sitten Catz voittaa mestaruuden”. Millaiseksi koet voittavassa joukkueessa pelaamisen?

En ole ollut samanlaisessa asemassa aiemmin, enkä osaa oikein ajatella sitä niin. Totta kai haluan, että tavoitteemme joukkueena ovat korkealle, mutta en koe, että meihin kohdistuisi sen suurempi paine. Pikemminkin sanoisin, että omalta osaltani olen saanut keskittyä korikseen ihan rauhassa.

Catz on sinulle tuttu joukkue viimeisen kolmen liigakauden ajalta. Mihin Catzin menestys mielestäsi perustuu?

Reilun kuukauden treenaamisen jälkeen sanoisin, että Catzin systeemi on loogisesti rakennettu. Peli on mielestäni organisoidumpaa kuin muilla liigajoukkueilla. Valmennusjohto on oikeasti miettinyt, miten tätä materiaalia kannattaa peluuttaa ja mihin vahvuuksiin joukkueen peli perustuu. Joukkue on antanut todella huolellisen vaikutelman.

Debyyttisi on nyt takana. Mitä lappeenrantalainen yleisö voi sinulta odottaa?

Ekassa pelissä HyPo puolusti meiltä aika tehokkaasti nopean pelin pois, joten yleisö ei ehkä päässyt vielä näkemään sitä, mikä on ominaisinta peliäni: kentän juokseminen, tempon tuominen pelaamiseen. Itse tahtoisin tuoda nimenomaan lisää näitä asioita Catzin peliin.

Ensimmäisen pelin perusteella voisi sanoa, että joukkueen peli on vielä hyvinkin keskeneräistä… mutta silti voititte HyPon 15 pinnaa. Vaikka pelasitte neljännen jakson käytännössä ilman pointtianne, HyPo ei päässyt pelottelua lähemmäksi. Voisi sanoa, että aika rohkaiseva merkki?

Kuten Haksa (Mika Haakana) sanoi, harjoituspelit ovat menneet hyvin ja kaikki pelaajat saaneet itsevarmuutta lisää pelaamiseen. Vaikka peli oli tasainen ekat 20 minuuttia, tuntui siltä, että peli oli koko ajan meidän hallussamme. Kyllä tästä on hyviä aineksia joista ammentaa, kunhan saadaan Chandrea Jones takaisin ja pari sairaslistalaista takaisin kentälle.

Itsellä riittää kyllä tekemistä siinä, että tietää, mihin heittopaikat oikeasti syntyvät, missä on korilleajoväylät. Kyllä ne sieltä hiljalleen löytyvät.

Nyt on lokakuun kolmas päivä. Missä joukkue – ja sinä – olette kuukauden päästä?

Uskon, että olemme marraskuun alussa päässeet jo paljon eteenpäin. Chandrea Jones tulee takaisin tämän kuun lopulla, ja hänen mukanaan saamme taas yhden pelaajan, joka on ollut Catzissa kauan ja osaa nämä hommat.

Amerikkalaispelaajamme ovat neljän treeniviikon aikana päässeet yhä paremmin sisään meidän systeemiin ja kuvittelisin, että marraskuussa molemmat ovat jo paljon paremmassa terässä ja tietävät, mitä heiltä vaaditaan. Marraskuun alussa pelaamisemme on jo vauhdikkaampaa ja varmempaa.

Teksti: Hippo Taatila