#10 Roosa Kosonen

Roosa aloittaa toista kautta Kissojen kapteenina ja on Catzin juniorikoulun kasvatti. Seitsemänvuotiaana koripallon pariin siirtyneen Roosan mukaan koriksessa on parasta pelaamisen lisäksi se, kun saa tehdä juttuja porukalla. Monipuolinen ja hyvän pelisilmän omaava kapteeni on asettanut henkilökohtaiseksi tavoitteekseen kehittymisen pelaajana ja toivoo joukkueen menevän keväällä mahdollisimman pitkälle. Hänet voi nähdä kauden aikana myös Kakkosen peleissä. Valkolakin jouluna päähänsä painava Roosa rentoutuu hyvän kirjan tai elokuvan parissa, jonka lisäksi hän on myös melko kova leipomaan. Catzin koripallolähettinäkin toimiva Roosa haluaa lopuksi vielä toivottaa kaikki fanit lämpimästi tervetulleiksi peleihin: kannustustanne tarvitaan!